Back on track

Tallinnan rastikaronkkaviikonlopusta palatessani odotin alkuviikon lepopäiviä kuin Kuukka marraskuista yösuunnistusreeniä. Paitsi, että viikonlopun kolme kovan alustan täysvauhtista juoksureeniä oli tottumattomalle raskas yhdistelmä, realisoitui rasitus rankkoine matkusteluineen tietenkin vielä vajaan viikon lenssuna. Hyvin käynnistyneen talviharjoittelun keskeytyminen veti hetkeksi mielen matalaksi, mutta tervehtyminen juuri parahiksi seuraavan viikonlopun Punakoneen leirin alla piristi kummasti.

Perjantaina Punakoneen Fan Club -tapaamisella käynnistynyt viikonvaihteen leiri Ikaalisten Juhtimäen leirikeskuksessa piti sisällään perinteistä peruskestävyysharjoittelua vuoden kartoittajan laatimilla Suomen parhailla kartoilla ja vaelluksen Seitsemisen kansallispuistossa. Tehoja kun oli jo viime viikkoina tarjoiltu vuodenaika huomioiden enemmän kuin tarpeeksi teki lihaksiston tuulettaminen tähän väliin varmasti kaikille enemmän kuin hyvää. Toki ala-alueen hapetukseksi tarkoitettu vaellus saattoi valmennus- ja huoltoportaan henkilöstöllä liukua paikoin yläalueen hapotuksen puolelle.

Tallinnan risteilyä ja sairastelua seurasi kuitenkin pariviikkoinen alavireisyys. Reenasin hyvin ja suunnitelman mukaisesti, mutta lievä väsymys häiritsi harjoitteluani viime viikkoon asti. Täksi viikoksi väistynyt uupuneisuus saisi mun puolesta pysyäkin poissa, kun viikon päästä päälle painaa jo perinteeksi muodostunut Kanarian juoksuleiri.

Olen leiriä silmällä pitäen jo käynnistellytkin juoksuharjottelua saadakseni alle muutaman reippaamman sileän reenin, kun jalatkin tuntuvat nyt sen sallivan. Tarkkaavaisimmat lukijat saattoivatkin otsikkoa lukiessaan aavistaa sen sisältämän nerokkaan kaksoismerkityksen. Viime viikkoon päättynyt mäkijakso vaihtui nimittäin lennosta maksimivauhdin taloudellisuutta ja vauhtireserviä kehittävään harjoitteluun, jota olisi tarkoitus myllyttää seuraava kuusiviikkoinen. Gran Canarian vuoristo pitää kuitenkin samalla huolen siitä, ettei vertikaalimetrien kertyminenkään tule varsinaisesti viime viikoista vähenemään.

Kanarian sortsikeleihin on syytä totutella jo halliolosuhteissa

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, Kanarian kolmiviikkoinen tulee jälleen olemaan yksi alkavan vuoden kohokohdista. Ohjelma on äärimmäisen salainen ja vuosien kokemuksella huippuunsa hiottu seos lepoa, lämpöä ja lenkkeilyä. Omalta kohdaltani paras uutinen on tietenkin se, että syksyn vaivannut akilles tuntuisi jälleen kestävän täysipainoista juoksua, minkä johdosta suuria kompromisseja harjoittelun suhteen ei tarvinne etelässä tehdä.

Sitä ennen kalenterissa seisoo kuitenkin joulu aattoineen ja päivineen. Näillä näkymin tämän vuoden viimeiseksi kotimaan harjoitukseksi jäänee perinteinen aattoaamun avoin suunnistusvetoharjoite, Julkuppen, jonka järjestelyvastuuta meikäläisen on tänä vuonna kunnia kantaa. Toimikoon tämä ilmoitus virallisena kilpailukutsuna. Heille, ketkä eivät joulukiireidensä johdosta tällä kertaa pääse viivalle, haluan toivottaa oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Zero Point tukemaan matkaani maailman huipulle

Minun on ilo ilmoittaa, että suomalainen kompressiotekstiilivalmistaja Zero Point tukee jatkossa matkaani kohti unelmiani. Olen kokenut Zero Pointin kompressiotuotteiden palautumista tehostavan vaikutuksen jo muutamia vuosia takaperin, mistä syystä olin todella iloinen saadessani vahvistuksen Zero Pointin myönteisestä yhteistyöpäätöksestä. Viedessäni harjoitteluni äärirajoille merkitsevät pienet yksityiskohdat paljon, ja nyt voin olla varma, että laadukkaiden kompressiotuotteiden ansiosta ei minun tarvitse varustepuolella antaa lainkaan tasoitusta - ennemminkin päinvastoin. Odotan innolla pääseväni koeajamaan tuotteita tositoimissa, ja todelliseen testiin tekstiilit pääsevätkin jo runsaan kahden viikon päästä starttaavalla perinteisellä vuodenvaihteen Gran Canarian juoksupainotteisella leirillä!

Jos joululahjaideat ovat kortilla, niin loistava vaihtoehto aktiiviselle ihmiselle ovat myös laadukkaat, testatut ja kotimaiset Zero Pointin kompressioasusteet, joita saa vallan kätevästi tilattua kotiinkuljetettuna suoraan nettikaupasta osoitteesta http://zpcompression.fi/kauppa/

Kireää joulunodotusta itse kullekin!

Tunteiden vuoristorata

Vaikka otsikon perusteella tekstin voisi kuvitella ajankohtaisimmillaan käsittelevän kauniimman sukupuolen kaamosajan mielialavaihteluita, pureutuu se kaikesta huolimatta itseäni, kenties, hieman läheisempään aiheeseen eli urheilijan vammatilannetta mukailevaan tunteiden vuoristorataan. Puran siis ajatuksiani koskien omia syksyisiä akillesvaivojani, jotka eivät valitettavasti vieläkään ole täysin väistyneet, sekä mieltä vuorottain ilahduttavaa ja kalvavaa tunteiden kirjoa.

Harjoittelua häiritsevät rasitusvammat ovat kaikille kestävyyskuntoilijoille tai -urheilijoille varmasti jossain määrin tuttuja. Motivoituneille ja tavoitteellisille kestävyysliikkujille tällaiset vaivat tuottavat keskimääräistä enemmän päänvaivaa, tuoden mukanaan mieliala- ja ylämäkiä. Olen havainnut, että muuttuva tai muuttunut terveystilanne on urheilijan näkövinkkelistä se kaikkein viheliäisin tilanne. Sen sijaan tilanteen pysyessä päivästä toiseen muuttumattomana saavuttaa urheilija tietynlaisen turvallisuuden tunteen riippumatta siitä, ovatko työkalut 100%:ssa kunnossa vai täysin käyttökelvottomat. Mieli toisin sanoen sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin ja harjoittelu jatkuu tutun kaavamaisesti tuki- ja liikuntaelinten sallimissa rajoissa.

Ymmärrettyäni syyskuussa jalkani tarvitsevan muutamaa lepopäivää enemmän toipumisaikaa sopeuduin tilanteeseen, jossa saatoin mieleni virkistämiseksi ainoastaan harjoittaa lähinnä sisäliikuntaa kuntosaliharjoittelun ja vesijuoksun merkeissä. Sitä ennen olin melko lyhyessä ajassa tippunut aallon harjalta aallon pohjalle todettuani, ettei hetkeä aiemmin täydessä käyttökunnossa ollut jalka kestä enää juoksuharjoittelua. Myönnettyäni itselleni tilanteen tai ennemminkin vaivan vakavuuden oli minun alun tunnekuohujen jäljiltä helpompi asettua uuteen tilanteeseen.

Ensimmäistä juoksukokeilua ennen jännitti ja jopa pelotti. Olin toiveikas, että huolellisesti hoitamani lepo- ja kuntoutusjakso olisi tehnyt tehtävänsä, mutta samalla pelkäsin, että kantapäässä edellisillä juoksukerroilla tuntunut kipu olisi edelleen läsnä ensimmäisistä askelista alkaen. Onnekseni molemmat pienellä tauolla erotetut varttituntiset olivat täysin tunteettomat, ja puolen tunnin takainen jännitys ja pelko oli hetkessä muuttunut aidoksi onnellisuudeksi. Muistan olleeni yhtä hymyä juostessani viimeisiä minuutteja matolla, enkä välittänyt siitä, mitä muut salinkäyttäjät minusta kenties ajattelivat.

Ensimmäisten juoksuaskelten jälkeinen aika on pitänyt sisällään lukuisia mielialavaihteluita toiveikkuudesta epätoivoon. Varovaisesti olen pystynyt lisäämään juoksukertoja ja -määriä, mutta jokainen harjoitus ja sen antama arkuus kantapäässä on edeltäjäänsä verrattuna erilainen. Vaikka asiantuntijoiden mukaan kokemani tuntemukset reeneissä ja niiden jälkeen ovatkin kantapääosin lajityypillisiä kokemani vaivan luonteelle, saavat tuntemusvaihtelut aikaan mielenmyllerryksiä.

Suunnistus on parasta, mitä aki terveenä voi tehdä.

Pystyn tällä hetkellä juoksemaan lähes päivittäin ja noin 80km viikossa. Voin siis suorittaa viikon tärkeimmät harjoitteet lajinomaisesti ja tilkitä harjoitusohjelman vapaat aamu- ja iltapäivät korvaavilla harjoitusmuodoilla. Juoksuun tottuneena mieli tietenkin tekisi juosta huomattavasti enemmän. Usko kantapään paranemiseen on edelleen päivästä toiseen vuoroin vahvistunut ja horjunut. Maanantaina olin varma, ettei jalkani tule kestämään tätä menoa määräänsä enempää. Eilen ja tänään olen ollut maanantaitakin varmempi siitä, että olen hyvin pian jo täydessä juoksuterässä.

Terästä puhuen täytyy todeta, että Puolustusvoimain palveluksen jälkeen pääsarjaurani pitkäkestoisimmasta vastoinkäymisestä on ollut myös yllättävää hyötyä. Johtuen ilmeisesti aiempaa merkittävästi runsaslukuisemmista korvaavista reeneistä tai jostain ihan muusta, olen marraskuussa tuntenut olevani fyysisesti todella vahva maaston puolella huolimatta vähäisistä juoksumääristäni. Tunne, jota on vuosia koitettu tuottaa ja simuloida, löytyikin lopulta yllättäen ja pyytämättä. En ole pistänyt pahakseni.

Todennäköisesti urheilijan elämä jatkuu samaan malliin kuin viime viikot tähänkin asti. Joku päivä masentaa, kun edellisillan reenin seurauksena jännettä aristaa. Kun jalka on seuraavassa harjoituksessa toiminut täysin normaalisti ja aristustakaan ei reenin jälkeen tunnu, saatan ainakin synkkänä ja lumettomana joulukuun iltana olla kaupunginosan onnellisin kaveri - omakohtaisen kokemuksen mukaan kun akillesvaivat tuntuvat pahimmin säteilevän isoaivojen mielialaa säätelevään osaan.

Syyskauden akillessoiro ja varaslähtö uuteen kauteen

Forresin kujat

Elokuun alun MM-kisojen jälkeen otin lyhyen puolentoista viikon tauon tavoitteellisesta urheilusta ja koitin unohtaa Forresin keskustan aluekaavan ja yleisörastin leimaamatta jättämisestä seuranneen hylsyni. Jälkimmäisestä seurannut harmitus ajan kanssa kyllä hälveni, mutta Forresin kujat osaan unissani ulkoa edelleen. Paitsi, ettei Skotlannista niittämäni menestys kaikessa vaatimattomuudessaan vastannut odotuksiani tai tavoitteitani, ei se myöskään kyennyt täysin tyydyttämään kyseisiin kisoihin lataamaani menestysnälkää.

Heti suurimman pettymysaallon väistyttyä tunsin itseni todella motivoituneeksi syksyisiä SM-kisoja ja ennen kaikkea Arosassa juostavaa MC-finaalia varten. Strömstadista ehdin vielä hakea maastotuntumaa ensi kesän arvokisoja silmällä pitäen ja osallistua ensimmäiseen polkujuoksukisaani, kunnes yllättäen ja varoittamatta kantapään alueen kipu keskeytti puolestani kotimaisen kilpailukauteni. Kun vaivan vakavuus ja sitkeä laatu alkoi vähitellen selviämään, päätin pitää sääntömääräisen ylimenokauden syyskuussa muiden kisaillessa Suomen mestaruuksista. Seuraava kansainvälinen tavoite siirtyi kertaheitolla reilu puolisen vuotta eteenpäin, mikä helpotti järkevän kuntoutusprosessin toteuttamista.

Lokakuun alussa otin ensimmäiset kivuttomat askeleeni sitten elokuun lopun ja siinä missä 25-manna merkitsi monille kauden loppua toimi se itselleni kauden avauksena. Kaksi viikkoa myöhemmin Punakone palasi seuraviesteissä palkintopallille perinteikkäässä Smålandskavlenissa, minkä jälkeen suuntasimme MM-kisanäyttämöille Strömstadiin imemään tyyppimaastotuntemusta. Vajaan viikon imeskeltyämme palasi kotiin piirun verran taitavampia ja viisaampia punakoneita. Koneista ainoa, jolle leirin kuormitus osoittautui liian suureksi, oli kulkuneuvonamme toiminut ja vuosia uskollisesti palvellut Saab 9-5. 370 tuhannen kilometrin kypsässä iässä päätti se maallisen vaelluksensa Viinikan ABC:lle, Tampereelle.

Punakoneen paluu palkintopallille

Ruotsin reissujen jälkeen olen kyennyt maltillisesti lisäämään juoksumääriäni ja sekä seuran että maajoukkueen leirit ovat pitäneet ja tulevat pitämään huolen siitä, ettei marraskuun viikonlopuille ole tarvinnut itse suunnitella ohjelmaa. Rastikaronkkaviikonloppuun yhdistetyllä maajoukkueleirillä juostu kolmen tonnin ratatesti antoi rohkaisevia tuloksia omasta harjoituskauden lähtötasosta ennen ainuttakaan kovan alustan juoksureeniä. Nyt niitä tuli kolmeen vuorokauteen yhtä monta kappaletta ja setin antama rekyyli oli myös sen mukainen.

Syksyn vastoinkäymisistä huolimatta tunnen lähteväni uuteen kauteen vähintään samalta viivalta menneisiin vuosiin nähden. Kuten aina, suunnitelmat harjoituskauden varalle on laadittu edeltäjiään paremmiksi ja pienillä laatu-, määrä- ja fokusviilauksilla tavoitellaan kokonaisvaltaista kehittymistä.  Kun säilyy terveenä ja väliin jääneen syyskauden aikana latautuneen motukkapankin antaa vuoden mittaan purkautua oikeisiin asioihin, niin keväällä kisakauteen voinee startata hymyssä suin.