Äkkilähtö pohjoiseen

Kirjoittelen tätä juttua Lapin Linjojen bussista. Otin nimittäin äkkilähdön Ylläkselle. Etelä-Suomen talvikelit alko sen verran korpeemaan, että koin viisaimmaksi pakata kamppeet ja suunnata pohjoseen. Napapiirin pohjoispuolella ainakin tietää, mitä saa. Rehellisen talvikelin ja erinomaiset hiihto-olosuhteet.

Hiihtomahdollisuudet on Tampereellakin olleet paremmat kuin vuosikausiin tähän aikaan vuodesta, joten niistä ei parane valittaa. Juoksukelit sen sijaan on olleet totutun surkeat jo pitemmän aikaa. Mukava tehdä päätös leirille lähdöstä sen perusteella, että kotona on huono juosta. Viimeisen kimmokkeen päätökselleni sain reippaamman juoksureenin päätteeksi kun peroneus alko juilimaan jännetupessaan. Pari päivää juoksutonta akuuttiin vaivaan ja hiihtokilsoja tilalle.

Kuvassa pääepäilty peroneusvaivaan

Edellinen Ylläksen keikka vajaa kuukausi takaperin onnistu sen verta hyvin, että kovin pienin odotuksin ei reissuun voi lähteä. Ja kun reissuun lähdetään niin reissuhan siitä tuppaa tulemaan. Näin olen kuullut sanottavan. Itse olen tyytyväinen, jos hiihdot lähtee sujumaan ja juoksu kulkee. Ei ole muuten vielä kulkenut, joten siinä on tavotetta ensi viikolle.

On ollut kaksi kuukautta mielen ja kielen päällä vuosiyhteenvedon kirjoittaminen. Taidan jättää kattavamman raportin ensi vuoteen, kun en ole vielä saanut aikaiseksi ja alkaa aika vähän ajamaan senkin ohi. Huono mieli siitä muistelemisesta kuitenkin tulisi. Muistellaan sitten, kun on jotain mielekästä muisteltavaa.

Sain joululahjaksi karvasukset. Pertsaa kun olisi kiva hiihellä napapiirin eteläpuolellakin. Eivät valmistuneet ajoissa tähän reissuun, mutta Lapin keleihin saan minäkin purkkisuksen pitämään. Laitetaan todelliseen testiin siis vasta kotipuolessa. Joulupöydässä sain tosin kuulla, etteivät nekään vanhoja kunnon puusuksia voita. Tiedä häntä. Kyllä mulle kelvannevat.

Tällä tekniikalla ei ole väliä onko alla puuta vai lasikuitua

Käännyttiin juur Ylläksentielle. Lienee hyvä hetki katkoa ajatuksenvirta. Jos hyvä tuuri käy, Huostila on tajunnut napsauttaa penkinlämmittimen päälle hyvissä ajoin ennen bussin saapumista.

Nähdään ladulla!

25manna

Teksti julkaistu alunperin Tampereen Pyrinnöin sivuilla Pyrintö Stories -blogissa: http://tampereenpyrinto.fi/pyrinto-stories-1/

Huoltohommatkin osaa olla palkitsevia ja innostavia. Opin sen, kun olin huoltamassa ykkösjoukkuettamme Tukholman lähistöllä lokakuun alussa perinteisesti järjestettävässä 25mannassa. Kotiintuomisina oli voitto ja vuoden käyttöoikeus ”Maailman Paras Suunnistusseura” –titteliin, joten saatan olla panokseeni tyytyväinen.

Viesti on aina kuulunut omassa kisakalenterissani syksyn ehdottomiin kohokohtiin. Halusin sen kuuluvan tänäkin vuonna, vaikka en kesäisiltä leikkausoperaatioiltani pystyisi juoksijana joukkuetta auttamaankaan. Niinpä tarjouduin elokuun alussa Lammikolle avuksi huoltotehtäviin, koska halusin antaa oman panokseni joukkueemme eteen.

En osannut etukäteen arvata, että toppatakkiosastolla jännittää siinä missä juoksijanakin. Itse asiassa jännitettävää oli nyt 25-kertainen määrä. Laivalla nukkuu aina huonosti, mutta nyt yö oli erityisen levoton ja heräsin kolme tuntia ennen satamaan tuloa hermoilemaan. Kun en saanut unen päästä enää kiinni, käytin loppuyön edellisiltana julkaistujen juoksujärjestysten pänttäämiseen. Vertaistukea hain pikaviestinpalvelun välityksellä sairastumisen vuoksi Sveitsiin jäämään joutuneelta Punakoneen valmentajalta, Severin Howaldilta. Aamupalalla ei ollut nälkä, mutta huoltajan velvollisuudessa lusikoin pekonit ja lihapullat puoliväkisin alas.

Olin etukäteen miettinyt kaikkea järkevää sanottavaa joukkueelle, mutta mikään visioimistani skenaarioista ei muistunut mieleen siinä vaiheessa, kun yritin tärisevin mikkiä pitelevin käsin antaa viimeistä voitelua joukkueelle bussissa matkalla kisapaikalle. Lammikko veti vuosien kokemuksella varmaan tyyliinsä kaikki tärkeät latteudet koodin tarkastamisesta ja omasta työstä.

Kuva: Lammikko

Kisapaikalla jakelin varmoin ottein numerot ja hakaneulat juoksijoille. Siitä suoriuduin tyylipuhtaasti kuin vanha tekijä, vaikka itse sanonkin. Lääkitsin Laakkosen ja Niemen, kannustin Eliaksen vaihtoon ja siirryin vaihtoalueelle ensimmäisen massaosuuden viestinviejien tueksi. Siitä eteenpäin kisa soljui eteenpäin omalla painollaan. Flowssa, tavallaan. Keräsin takit, toivotin tsempit, juotin vedet, syötin banaanit, kyselin kommentit, tarjosin takit ja päivystin leimantarkastuksen ovella. Saateltuani Haanpään Aspin (IFK Göteborg) reitinvalinnalle ja neuvottuani Johanille, miten Venla pitäisi ankkuriosuudelle päästää, saatoin joukkueen puolesta vain jännittää.

Koska olen suorittaja, tein senkin viimeisen päälle kunnolla. Sveitsin tietotoimistosta sain mobiililaitteeseeni kellontarkasti väliaikatietoja silloinkin, kun kuulutuksesta ei ottanut kisapaikalla selvää. Puntaroitiin jätkien kanssa, miten IFK Göteborgin Sara Hagströmin maailman cupin finaaleissa puhjennut huippukunto mahtaa ankkuriosuudella realisoitua. Puhisin kaulukseeni varovaisia riemunhuudahduksia, kun Johan sai Göteborgin kiinni. Tuuletin jo hieman rohkeammin, kun kuulutus kertoi Venlan saapuvan radiorastille yksin. Liikutuin, kun joukkue juoksi yhdessä loppusuoraa.

Kuva: Emma Persson/25manna

Vaikka voittamisesta ei joukkueelle missään vaiheessa ääneen puhuttukaan, oli se joukkueenjohdon kesken viikonlopun ainoa tavoite. Voitto tuntui mahdottoman hyvältä, vaikken voinutkaan olla juoksijana itse mukana. Kahdesti ei kuitenkaan tarvitse pohtia, kumpaan hommaan sitä sisäistä paloa enempi löytyy. Olen varma, että uusista jaloistani tulee vielä todella hyvät! Siitä antoi jo osviittaa perinteinen pyrintöläisten 25manna-reissun päättävä leppäkeihäskisa. Haastavista oloista huolimatta raivasin tieni ensimmäistä kertaa alkukarsinnoista jatkoon. Olkoon tavoitteena, ettei ensi vuoden jälkeen tule urheilusaavutuksista päälimmäisenä mieleen omat keihäänheittomeriitit.

Ens kauel

Vuodeosastolla maatessa on hyvin aikaa jäsennellä rauhoittavien pehmentämässä päässä pyöriviä ajatuksia. Sangen perusteelliset kantapääosaston huoltotoimenpiteet on nyt suoritettu. Eilen oli vuorossa oikean kantapään talttaus ja puhdistus. Pitkälti sama operaatio, joka suoritettiin vasemmalle jalalle viisi viikkoa aiemmin. Hieman harmittaa paluu kyynärsauvojen käyttäjäksi, kun vasta alkoi kävely taas sujua, mutta toivo terveemmästä tulevaisuudesta pitää mielen virkeänä. Lähtökohdat ovat hyvät, koska huonommiksi eivät koivet voi mennä.

Kursitut kantapäät

Ensimmäisen kerran vasen kantapää vaivasi EM:ien alla 2014. Lääkäreitä konsultoituani todettiin, että leikkausta kannattaa pitkästä toipumisesta johtuen välttää viimeiseen asti. Kisoihin kuntouduin ja loppukesä meni ilman suurempia ongelmia. Kuten meni koko seuraava vuosi Skotlannin kisoihin saakka. Kaksi viikkoa MM:ien jälkeen oikuttelemaan alkanut oikea kantapää ei sen jälkeen olekaan päästänyt otteestaan kuin korkeintaan ajoittain. Luovuttuani kevään korvalla kuluvaa kesää koskevista tavoitteistani päätös leikkaushoidoista ei ollut enää vaikea valinta. Kesäinen operaatio mahdollistaisi rauhallisen toipumisen ja kuntoutuksen sujuessa hyvin myös huolellisen valmistautumisen tulevaan kauteen.

Vaikka viime vuonna arvokisoissa kisasinkin ja tänä vuonna menestyttiin seuraviesteissä, ovat kaksi viimeistä kesää olleet omalta kohdalta enemmän kuin hankalia. Kesän arvokisoja TV:n välityksellä seuratessa ei tarvinnut kauaa pohtia, kummalla puolen ruutua mieluummin olisi. Vaikkei tapoihini ole kuulunutkaan pelkkien edustusten tavoittelu vaan menestys itse kisoissa, osaa mahdollisia tulevia arvokisaedustuksia arvostaa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Vastoinkäymiset antavat perspektiiviä ja tästä kokemuksesta olen jälkeenpäin kaiken kokemani turhautumisen lisäksi myös kiitollinen!

Leikkausten jälkeinen come back vaatii malttia ja oikeita valintoja. Joskus luulin hyvän motivaation olevan yhtä kuin mieletön harjoitteluvimma. Nyt ymmärrän sen olevan paljon muutakin. Toivon olevani viisaampi ja ennen kaikkea rohkeampi tekemään oikeita ratkaisuja tulevien kuukausien aikana. Pään hakkaaminen seinään harvoin tuo parhaita tuloksia. Aika on puolellani, joten kiirettä ei ole.

Jukola - perintönä sukupolvelta toiselle

3. @ Joensuu-Jukola, Photo: Ilkka Metsälä/Joensuu-Jukola

Jukola on suomalaiselle suunnistajalle pyhä asia. Osallistumista ei tarvitse harkita. Skippaaminen on ennenkuulumatonta ja silloin saa varautua selittämään ratkaisunsa kanssasuunnistajien lisäksi myös itselleen.

En muista, milloin osallistuin ensimmäiseen Jukolaani. Ensimmäinen välähdykseni on Juhla-Jukolan Jukolanportista 1998. Olin 7-vuotias. Naisten voitto 1999 sykähdytti. Vuonna 2001 muistan ihmetelleeni Frauke Grann Smithin maaliintuloa Venlojen ekalta osuudelta. Samoihin aikoihin muistan ihailleeni vaariani, joka jaksoi seurata miesten kisan paikan päällä nukkumatta. Ensimmäisen kerran muistan seuranneeni koko Jukolan viestin Jämillä 2004. Osa kaveriporukasta nukahti, mutta Punakoneen hyvät suoritukset pitivät minut hereillä. Rastien koeleimaaminen ja TV:n varoittaminen vuonna 2008 on rankin kokemukseni. Sen jälkeen nukuin 16 tuntia yhtäsoittoa.

Kiinnostus Jukolaa kohtaan on meidän suvussa periytynyt sukupolvelta toiselle. Vuonna 1975 vaari ei huolinut Kankaanpäähän mukaan kuin isäni. Nuoremmat sisarukset jätettiin vasten tahtoaan säähän vedoten vielä kotiin - liian nuoria. Lauantaina satoi räntää. Itseäni kummastuttaa, mitä tuolloin neljännellä osuudella tapahtui. Jukola on läsnä myös isovanhempieni kesäasunnolla. Eteisen ikkunat on vuorattu Jukola-tarroilla. Vanhimmat niin haalistuneita, että niistä vain hädin tuskin erottaa vuosiluvun. Vaarilla oli niitä tapana kerätä.

Juoksijana Jukola on aina ollut mulle ainutlaatuinen kisa, kuten se on varmasti tavalla tai toisella kaikille osallistujilleen. Suurin ja kaunein. Joukkuesuoritus, jonka todellinen lähtölaukaus tapahtuu paljon aiemmin kuin kisaohjeissa lukeva klo 23. Näistä kisan alkumetreistä ei ole väliaikatietoja saatavilla, mutta tiedän meidän jengin olleen kärkikahinoissa. Yksin tai pienessä irtiottoporukassa. Punakoneella on aina pieni etulyöntiasema viesteihin lähdettäessä. Suoriutua pitää kuitenkin myös klo 23:n jälkeenkin ja tänä vuonna epäonnistuimme. Suorituksemme oli jotain ihan muuta kuin mitä olimme sopineet ja siihen peilaten kolmas sija on huippusaavutus! Isossa kuvassa kuitenkin askel oikeaan suuntaan ja kapteenin mieltä lämmittää myös 2-joukkueen palaaminen plakettitaistoon, alle 20 vuoden keski-iällä!

Tämän vuoden Jukola oli minulle yhdessä mielessä myös poikkeuksellinen. Se oli ensimmäinen, jota vaari ei seurannut, ei paikan päällä eikä TV:n ääressä. Viikkoa aiemmin edesmennyt vaarini toi meidät lajin ja Jukolan pariin. Jukola-tarroja ei enää myydä. Alan keräämään kangasmerkkejä.

10mila ja jatkosuunnitelmat

5. @ 10mila 2017

Suuren tavoitteen jälkeen mielen valtaa aina määrittelemättömäksi ajaksi tyhjä olo. Niin kävi allekirjoittaneellekin viime sunnuntaina 10milataiston tauottua. Mielen ja katseen tyhjyyteen saattoi toki vaikuttaa myös jälleen varsin vähäisiksi jääneet yöunet. Alkuillasta yritin saada unen päästä kiinni, mutta yritykseksi jäi. Oman osuuden jälkeen ei puhettakaan ettenkö olisi seurannut paikanpäällä joukkuekavereiden edesottamuksia. Viime vuosien kokemuksista viisastuneena olin osannut kuitenkin varata paluulennon vasta maanantaille.

Team meeting

10mila sujui Punakoneelta kokonaisuudessaan varsin mallikkaasti ja kutakuinkin suunnitelmien mukaisesti. Alkuosuuksilla jättäydyimme suomalaiskansalliseen tyyliin niin kutsuttuihin tarkkailuasemiin. Takajoukoista oli hyvä seurailla, kuinka paskat tippuvat rattailta kuten vanha punakonelainen sanonta kuuluu. Loppua kohden kiristäen riitti suorituksemme hyvään viidenteen tilaan. Itselle oli osuusarvonnassa langennut kevätkuntoani hyvin vastaava viides osuus heti tänäkin vuonna kohua herättäneen långa nattenin jälkeen.

Olin päissäni valmistautunut eri skenaarioihin ja osuuteni haasteisiin hyvin. Satoja mallivälejä mielessäni juosseena uskoin tuntevani maaston tarjoamat haasteet. Fyysisesti olin talven ja kevään mittaan joutunut vaivoistani johtuen antamaan paljon tasoitusta, mutta tähän yöhön olin henkisesti ladannut enemmän kuin moni muu.

Suoritukseni oli hyvä. Keskustelu valmennusjohdon kanssa oli kirkastanut ajatuksen siitä, mitä minulta odotettiin. Toimitin sen, enkä ottanut kisan aikana askeltakaan väärään suuntaan. Kipulääkkeillä olin saanut hiljennettyä tuntemukset kantapäässäni, mikä mahdollisti keskittymisen pelkästään suoritukseen. Tervettähän tällainen touhu ei ole, mutta tämän joukkueen puolesta halusin sen tehdä. Kun kaikki henkilökohtaiset tavoitteet on kevään mittaan pitänyt haudata, on viestiprojektit tuoneet valoa tunnelin päähän.

10milan jälkimainingeissa olen mallaillut seuraavia tavoitteita urheilun saralta. Eihän sitä voi kieltää, etteikö Jukola vaikuttaisi kiehtovalta ajatukselta, mutta pelkästään joukkuepaikan saavuttaminen on kovan työn takana. Jalatkin pitäisi kyllä saada kuntoon - once and for all. Oli miten oli, Enossa jännään kesäkuun kolmantena viikonloppuna punavalkoisten puolesta aivan varmasti. Yhtä varmaa on se, että meidän jengi klaaraa kisan vallan mainiosti ilman allekirjoittanuttakin.

Vastoinkäymisten kautta voittoon

Köpi harmittelemassa meren pauhua

Palasin eilen Suomeen kolmiviikkoiselta leiriltä Espanjan Barbatesta. Se oli toinen stintti Punakoneen leirikeskuksessa tämän talven aikana. Olosta, elosta ja harjoittelusta olisi saattanut nauttia täysin rinnoin, ellei onnetar olisi kääntänyt selkäänsä seurueellemme. Arki oli vastoinkäymisten sävyttämää päivästä toiseen. Jokin korkeampi voima langetti tiellemme toinen toistaan kauheampia vitsauksia, joista olen seuraavaan koonnut vain merkittävimmät.

Kun heräsi uuteen päivään viimeisten joukossa, olivat isot lusikat jo likaisina koneessa ja joutui aamupuuronsa kaapimaan pikkulusikalla. Sanomattakin on selvää, että hillo oli tietenkin päässyt loppumaan.

Reenitarjonta oli liian runsas - juoksemattomia reenejä oli kaapit pullollaan. Suunnistusvedoissa kaverit juoksi liian kovaa, vedot oli liian pitkiä, niissä oli liian vähän hajontaa ja nauhat liian näkyvissä. Otin väärän leiman. Kilpakumppani otti väärän leiman ja oikaisi. Oli kuuma, tuli hiki ja väsy. Suolainen merisumu peitti auringon lisäksi maisemat, mutta lämpötila pysytteli kuitenkin inhottavan korkeana. Atlanttiin laskeva ilta-aurinko häikäisi lihaskuntoa tehdessä ja epähuomiossa jätin tavanomaisesta setistäni 4 liikettä suorittamatta.

Pitkä hajonta

Reenien ohessa ohjelmassa oli penkkiurheilua ja lorvailua. Kuulostaa mukavalta, jos gepsiviiva olisi asettunut ja netti ei olisi poikkaissut. Hiihtolähetysten kuva tökki ja suomalaismiesten menestys Kanadan turneella oli vaatimatonta. Videopalvelu YouTubesta ja YLEn Elävästä arkistosta loppuivat Jukola-koosteet. Karting-rata piti ovensa kiinni myös aukioloaikoinaan ja lähikauppa vietti siestaa juuri silloin, kun piti saada jäätelöt. Kolajuomat loppuivat. Paikallinen urheilukanava ei näyttänyt jalkapallon Champions Leaguee Ilveksen pudotuspeleistä puhumattakaan.

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta tsemppasimme toinen toistamme ja jaksoimme kiitettävästi harjoitella päivä toisensa jälkeen. Koettelemukset kasvattivat ja tiivistivät joukkuettamme. Vaikeuksien kautta voittoon, sanotaan. Kesä kertovi, kantaako se tänä vuonna Kevätyötä pitemmälle.

Mikäli omat näytöt eivät kevään kisoissa riitä suurviestipaikkoihin olen valmistautunut myös kommentaattorin rooliin. Oheiselta videolta voi haistella tunnelmia toissapäiväisestä yöreenistä.

Erilainen harjoituskauden avaus

Syksyn päätteeksi pitkälle juoksutauolle ajaneet kantapäävaivat pakottivat aloittamaan uuden harjoituskauden korvaavien merkeissä. Koti-Suomessa tuli paljon vietettyä aikaa kuntosalilla ja altaassa. Kun kerta pyöräily ja vesijuoksu onnistuivat kivuitta, niin niiden ympärillehän harjoitusrunko tuli pääosin rakennettua. Poskelleen menneen kisakauden täyttämästä ja pohjattomalta tuntuvasta motivaatiopankista on ollut syksyn mittaan hyvä ammentaa voimia korvaavien tekemiseen.

Neljän edellisen vuoden tavoin suuntasin vuodenvaihteen tienoilla kolmeksi viikoksi leirille Gran Canarian lämpöön. Vaikka tiesin, ettei tällä kertaa juoksuharjoittelu tulisi olemaan reissussa keskiössä, päätin kuitenkin lähteä matkaan. Tunsin saaren tarjoamat mahdollisuudet korvaavien harjoitusten tekemiseen hyviksi ja samalla ensimmäisiä juoksuaskeleita saisi tapailla jokseenkin Suomea paremmissa olosuhteissa.

Harjoittelu Kanarialla koostui loppuvuoden tavoin hyvin pitkälti pyöräilystä. Sekaan mahtui toki jokunen vesijuoksureeni ja pari pitempää vaellusta vuoristopoluilla. Vaikka tsygäily (kuten Loukkalahden Otto asian ilmaisisi) onkin noissa maisemissa kerrassaan mahtavaa, niin henkilökohtaisesti odotin eniten ensimmäisiä juoksukokeilujani. Odottavien lisäksi olivat tunnelmat toki myös hiukan pelonsekaiset. Mitä, jos ensimmäisestä askeleesta alkaen kivut olisivatkin edelleen läsnä enkä pääsisikään vielä juoksuharjoittelun makuun?

Ensimmäiset askeleeni olin suunnitellut ottavani vuoden ensimmäisenä päivänä, mutta uudenvuodenaattona iskenyt espanjantauti karvan alle 39°C kuumeineen piti huolen siitä, että juoksut saivat odottaa. Tauti väistyi onneksi nopeasti ja juoksuaskeleita päätin lopulta kokeilla 5.1. Ohjelmassa oli 5x1' minuutin kävelypalautuksella ja suureksi helpotuksekseni kokeilu oli onnistunut. Noin joka toinen päivä olen sen jälkeen tapaillut juoksuliikettä ja jalan vaste on ollut rohkaiseva. Jos oikein optimistiseksi rupeaa niin kyllähän siitä vielä kalu saattaa tulla :) Jalkojen kanssa pitää joka tapauksessa olla vielä tarkkana ja mennä kuulostellen eteenpäin. Tulevaisuus näyttäytyy kuitenkin tällä hetkellä valoisana.

Uutta kautta odotan jo innolla, vaikka tiedän matkaa ja töitä olevan jäljellä vielä runsaasti. Oman lisämausteensa alkavaan kauteen tuo myös Punakoneen leventynyt rosteri, kun kolme tamperelaistuvaa kaveria päätti pukea ensi kaudeksi ylleen punavalkoraidat. Ensi kaudesta on punavalkoisten lasien läpi katsottuna tulossa varsin mielenkiintoinen ja erityisesti allekirjoittanutta kiihottaa ajatus todellisesta joukkueen sisäisestä kilpailusta, jossa jokainen auttaa kaveria ottamaan seuraavan askeleen eteenpäin. Siinä vaiheessa, kun Runesson puhuu Flota sujuvammin suomea, Saikko menestyy kesällä talvea paremmin ja Hamppi kehittyy, on askeleita otettu oikeaan suuntaan :)