 |
| 3. @ Joensuu-Jukola, Photo: Ilkka Metsälä/Joensuu-Jukola |
En muista, milloin osallistuin ensimmäiseen Jukolaani. Ensimmäinen välähdykseni on Juhla-Jukolan Jukolanportista 1998. Olin 7-vuotias. Naisten voitto 1999 sykähdytti. Vuonna 2001 muistan ihmetelleeni Frauke Grann Smithin maaliintuloa Venlojen ekalta osuudelta. Samoihin aikoihin muistan ihailleeni vaariani, joka jaksoi seurata miesten kisan paikan päällä nukkumatta. Ensimmäisen kerran muistan seuranneeni koko Jukolan viestin Jämillä 2004. Osa kaveriporukasta nukahti, mutta Punakoneen hyvät suoritukset pitivät minut hereillä. Rastien koeleimaaminen ja TV:n varoittaminen vuonna 2008 on rankin kokemukseni. Sen jälkeen nukuin 16 tuntia yhtäsoittoa.
Kiinnostus Jukolaa kohtaan on meidän suvussa periytynyt sukupolvelta toiselle. Vuonna 1975 vaari ei huolinut Kankaanpäähän mukaan kuin isäni. Nuoremmat sisarukset jätettiin vasten tahtoaan säähän vedoten vielä kotiin - liian nuoria. Lauantaina satoi räntää. Itseäni kummastuttaa, mitä tuolloin neljännellä osuudella tapahtui. Jukola on läsnä myös isovanhempieni kesäasunnolla. Eteisen ikkunat on vuorattu Jukola-tarroilla. Vanhimmat niin haalistuneita, että niistä vain hädin tuskin erottaa vuosiluvun. Vaarilla oli niitä tapana kerätä.
Juoksijana Jukola on aina ollut mulle ainutlaatuinen kisa, kuten se on varmasti tavalla tai toisella kaikille osallistujilleen. Suurin ja kaunein. Joukkuesuoritus, jonka todellinen lähtölaukaus tapahtuu paljon aiemmin kuin kisaohjeissa lukeva klo 23. Näistä kisan alkumetreistä ei ole väliaikatietoja saatavilla, mutta tiedän meidän jengin olleen kärkikahinoissa. Yksin tai pienessä irtiottoporukassa. Punakoneella on aina pieni etulyöntiasema viesteihin lähdettäessä. Suoriutua pitää kuitenkin myös klo 23:n jälkeenkin ja tänä vuonna epäonnistuimme. Suorituksemme oli jotain ihan muuta kuin mitä olimme sopineet ja siihen peilaten kolmas sija on huippusaavutus! Isossa kuvassa kuitenkin askel oikeaan suuntaan ja kapteenin mieltä lämmittää myös 2-joukkueen palaaminen plakettitaistoon, alle 20 vuoden keski-iällä!
Tämän vuoden Jukola oli minulle yhdessä mielessä myös poikkeuksellinen. Se oli ensimmäinen, jota vaari ei seurannut, ei paikan päällä eikä TV:n ääressä. Viikkoa aiemmin edesmennyt vaarini toi meidät lajin ja Jukolan pariin. Jukola-tarroja ei enää myydä. Alan keräämään kangasmerkkejä.