Piste i:n päälle

Viimeinenkin oljenkorsi kesän tavoitteiden saavuttamiseksi katkesi männä lauantaina helteisessä Porvoossa. Jollain tapaa kyseinen Huippuliigan suoritukseni kuvastaa hyvin koko kevään kulkua. Toisin sanoen mikään ei onnistunut. Ei jaksa edes harmittaa mikään kisan yksittäinen vastoinkäyminen, koska tavalla tai toisella se kisa oli näköjään tarkoitettu meneväksi mönkään.

Kisa lähti heti alusta asti väärille jengoille ja meni hätäilyksi. En ollut valmis tekemään sellaista suunnistussuoritusta kuin parhaimmillani osaan. Osaltaan siihen vaikutti varmaankin viimeinen mahdollisuus lyödä MM-näytöt pöytään ja osaltaan heikosti menneen kevään myötä hieman rakoileva itseluottamus. Kisahan oli sen myötä jo pilalla kolmosvälin alkupuolella.

Kolmosvälin epäonnistumisen sinetöin vielä juoksemalla oikein kunnolla katiskaan yrittäessäni oikaista rastille kielletyn aidan läpi. Lähdettyäni alkuvälistä huolimattomasti väärään suuntaan olin tehnyt suunnitelman perille asti ja olin epähuomiossa tulkinnut kartalta pääseväni kyseisen pihan perältä rastille asti. Aidalla kävin toteamassa karttani olleen niiltä kohdin ikävästi kulunut ja kisani viimeistään siinä vaiheessa taputeltu.

Tuosta aidanraosta suunnittelin puikkaavani

Lopullisen tyrmäyksen koin lopulta jossain vaiheessa kartanvaihdon jälkeen, kun pään lisäksi lakkasivat jalatkin toimimasta. Loppumatkan alamäkivälit tulin parhaani mukaan karvan alle 5min/km-keskivauhdilla ja maaliin hoipertelin hämärän rajamailla. Jonkin aikaa Porvoon raatihuoneentorilla makoiltuani jaksoin omin jaloin autolle. Kiitos runsaslukuiselle yleisölle, jolta sain hyvää kannustusta kisan loppumetreille asti!

Ennen kisaa olin hyvin luottavainen mahdollisuuksiini. Reenit olivat sujuneet vallan hyvin viimeiset pari viikkoa ja kisaviikon vetoreeniinkin osui toistaiseksi vuoden paras kulku. Kunnon tiesin olevan hieman keväistä huonompi, mutta uskoin sen olevan riittävä siitä huolimatta. Ja todennäköisesti se sitä olikin.

MM-haaveiden karattua olen lauantaisen kisan jälkeen asetellut tavoitteita uusiksi ja tehnyt kesäsuunnitelmia. Kun harjoittelukin tuntuu viimein sujuvan, olen miettinyt, missä maisemissa sitä haluaisi kaiken mieluiten heinä-elokuussa harjoitella. Lappiin sitä tulee todennäköisesti jälleen lähdettyä hiomaan Strömstadiin kaavailemaani huippukulkua. Vielä on suunnitelmat pahasti levällään, mutta tämän kesän hittituote, eli Vätsärin erämaa, on alkanut houkutella päivä päivältä enemmän. Täytynee myös siirtää kuntohuippua jokunen viikko myöhemmäksi, ettei tulisi kauden parhaita juoksuja tehtyä jo elokuun lopun reeneissä.