Ylisuorittajan alipalautumistila

Kevään kiireinen kisakausi katsastuksineen, maailmancupeineen ja EM:ineen on omalta osaltani pulkassa. Kaikessa kisailussa on ollut eräänlainen suorittamisen maku, kuten koko pitkän alkuvuoden ohjelmassanikin. Kehnosta feeliksestä johtuen en ole pystynyt nauttimaankaan kevään tarjonnasta siinä määrin kuin se aiemmin on itselleni nautintoa tuottanut. Huhtikuun alusta alkaen on enempi tai vähempi kaikki mennyt urheilun saralla penkin alle, joten EM-sprinttifinaalin jälkeen koittanut kauan odotettu tauko jatkuvasta kisarumbasta ja suorittamisesta oli enemmän kuin tervetullut.

Puolan maailmancupin finaalisuoritus

Jälkiviisautta on todeta, että maalis-huhtikuun taitteen opiskelukiireet yhdistettynä kovaan harjoitusjaksoon oli juuri kisakauden kynnyksellä liikaa. Toki tiesin, ettei tilanne ollut optimaalinen, mutta työt opintopisteiden eteen oli vain tehtävä ja olinhan hyvin selvinnyt urheilun ja opiskelun yhteensovittamisesta siihenkin asti. Luonteeni ei vaan antanut periksi keventää harjoittelua tarpeeksi, koska en halunnut antaa piiruakaan tasoitusta koulun takia. Tuloksena jonkinasteinen ylirasitus- tai ennemminkin alipalautumistila, jonka seuraukset ovat olleet nähtävissä suorituksissani koko kevään tähän päivään asti.

10mila-viikolle asti uskottelin itselleni, että heikko fiilis kääntyy vielä muutaman päivän kevennyksen myötä paremmaksi, mutta ankkuriosuuden mahalasku masensi pahemman kerran. Kulku oli sanalla sanoen surkea ja silloin ymmärsin tarvitsevani muutamaa vuorokautta pitemmän toipumisajan oikeille raiteille palatakseni. Edessä oli kuitenkin vielä yksi kevään päätavoite, jossa pitäisi lyödä tiskiin kevään kovin suoritus.

Viime viikonloppuna olin nimittäin valittuna edustamaan Suomea Euroopan mestaruuskilpailuiden sprinttimatkalla. Olisin sunnuntaina karsinnan tai finaalin lähtöviivalla seistessäni ollut mieluummin missä tahansa muualla kuin siinä hetkessä, jota varten olin koko talven harjoitellut. Suomipaidan pukeminen motivoi yleensä hurjasti, mutta tällä kertaa se tuntui pakkopullalta. Karsinnassa saatoin salaa toivoa jopa tippuvani A-finaalista, jotta ei olisi tarvinnut startata enää toista kertaa illemmalla.

EM-sprintin finaali Kuva: Iveta Malá

Perussuorituksella pääsin joka tapauksessa finaaliin, jossa tulos oli kuitenkin lopulta fiilisten mukainen. Alisuoritin. Yleensä kyseisenlainen tulos ja ennenkaikkea suoritus harmittaisi todella pahasti, mutta nyt olin vain onnellinen, että kisa oli takana eikä tarvitsisi enää suorittaa. Saisin vihdoinkin hengähtää kisakiireistä ja keskittyä parhaan tuloksen saavuttamisen sijaan siihen, mikä olisi tilanne huomioiden parasta minulle.

Ihmismieli on kuitenkin kummallinen. Vaikka vielä viime viikolla koin vaikeaksi motivoitua valmistautumaan arvokisoihin, haluan nyt tehdä kaikkeni toipumiseni eteen. Talven aikana tehty työ on talletettuna jossain ja uskon, että kilpailutauko ja kevyt aerobinen harjoittelu ovat avaimet fyysisen vireen palauttamiseen ennalleen. SM-keskimatkan jätän suosiolla väliin ja Jukolan lähestyessä tunnustelen virettä uudemman kerran. Kolmeen viikkoon ei tarvitse siis näyttää eikä yrittää, ja sekös tekee hööpeliä. Tavoitteena voisi olla vähintäänkin se, että tässä tekstissä kursiivilla kirjoitetut sanat voisi kesäkuun lopussa korvata sanan 'nautinto' taivutusmuodoilla.

#Punakonemöyhii

Vaikkeivat omat suoritukset olekaan antaneet kevään mittaan syytä riemunkiljahduksiin, tuotti seuraystäväni Flon sunnuntainen pronssimitali äärimmäisen suurta myötäiloa. Mitalin varmistuttua unohdin hetkeksi omat ongelmani ja saatoin vain olla onnellinen Flon ensimmäisestä arvokisamitalista. Urheilun riemua parhaimmillaan!